Study Visit Lontooseen

Näin netissä kuvan, jossa luki, ettei sellaisia matkoja olekaan, jotka olisi suunniteltu. Lause toi erittäin hyvin mieleeni Study Visitimme Lontooseen, jonne reissasimme muutama viikko sitten.

lontooryhmäkuva

Matkamme suunnitelmien muutokset alkoivat jo ennen kuin pääsimme matkaan. Tarkoituksena oli ollut yöpyä paikallisten hostien luona, mutta valitettavasti hosteja ei ollutkaan saatu tarpeeksi. Osa meistä majoitettiin hostelliin ja itse ainakin hostelliin menijänä olin tyytyväinen ratkaisuun. Hostelli kuulosti mukavalta, sillä monella tytöllä oli korkea kynnys mennä tuntemattoman pojan luokse yöksi.

Matka kohti Lontoota alkoi keskiviikkona 8.3. hyvin aikaisin aamulla. Suurin osa matkaajista lähti Turusta samana yönä vielä aikaisemmin bussilla kohti lentokenttää. Olimme kaikki väsyneitä ja nälkäisiä. Laahustimme check-inin, turvatarkastuksen ja passin tarkastuksen läpi lentokoneesen, joka odottamattoman ja yllättävän lumen tulon vuoksi myöhästyi tunnin.

Lontoossa oli aluksi lennon myöhästymisen takia kova kiire. Kävimme heittämässä tavaramme nopsasti hostelliin ennen ensimmäistä excuamme. King’s Crossin lähellä sijaitsevaan hostelliin päästyämme mielikuva majapaikastamme muuttui. Muut asukkaat olivat erikoista, eikä hostelli ehkä vastannut sitä, mitä olimme odottaneet. Majoitukset menivät osin uusiksi ja porukka hostellista vaihtoi hosteille ja toisin päin. Nälkäisenä ja väsyneenä asiat usein näyttävät pahemmilta kuin ovatkaan, mutta iso kiitos siitä, että majoitus järjestyi!

Hostellilta kiirehdimme maittavien burgerien kautta ensimmäiseen vierailukohteeseemme, joka oli European Medicines Agency (EMA). Siellä saimme kattavan esityksen EMA:n toiminnasta osana EU:ta ja EMA:n lakiosaston toiminnasta. Majoittauduimme ohjelman jälkeen ja jatkoimme iltaa Camdenissa Pub Crawlin parissa. Pitkän päivän ja matkustuksen jälkeen porukka oli väsynyttä ja nukkumaan mennessä Lontoon aikaan aikaisin, olimme olleet hereillä jo lähemmäs vuorokauden.

Seuraavana päivänä heräsimme aikaisin suuntanamme parlamentti, korkein oikeus ja myöhemmin iltapäivällä Tate Modern. Yö oli nukuttu hyvin, mutta hieman jännitti kuulla, miten muilla yö oli mennyt hostellin 17 sängyn sekahuoneessa – ilmeisesti ihan hyvin. Menimme metrolla parlamenttitalon lähettyville, jossa näimme tietysti heti yhden Lontoon tärkeimmistä nähtävyyksistä – Big Benin. Parlamentin istuntoa pääsimme katsomaan turvatarkastuksen jälkeen. Istunto oli todella positiivinen kokemus ja vakavan keskustelun lisäksi yllätykseksi Britannian poliitikot vitsailivat myös istunnossa. Tämän jälkeen taas kerran nälkäinen porukkamme suuntasi italialaiseen ravintolaan syömään London Eyen vieressä aivan Thamesin rannalla.

Syötyämme kävelimme saman reitin takaisin Big Benin ohi kohti korkeinta oikeutta, jossa pääsimme katsomaan oikeaa istuntoa. Pettymykseksemme tuomareilla ei ollut kuuluisia hattuja päässään. Eri nähtävyyksissä mukanamme kiersi aina paikallinen opiskelija ja hän kertoi oikeussalissa nähtyjen tuomareiden arvostuksesta Englannissa. Tuomarit, jotka ratkaisivat tapauksen ja kenet näimme, olivat ilmeisesti erittäin arvostettuja ja tunnettua Britanniassa. Istuttuamme salissa hetken, jatkoimme matkaa kahvilan kautta Tate Moderniin, jonka jälkeen lähdimme eri teille – suurin osa shoppailemaan.

lontookorkki

Illalla tapasimme uudestaan porukalla Sohossa ravintolassa ja harmiksemme vain yksi hosteista oli liittynyt seuraan. Tarkoituksena oli alun perin ollut mennä keilaamaan, mutta se oli samana aamuna peruuntunut varausongelmista johtuen. Olimme odottaneet, että mukaan nyt olisi tullut paljon paikallisia. Pienien väärinymmärrysten kautta päädyimme sitten kiertämään pubeja Sohossa.

Perjantaiaamuna kokoonnuimme yliopistolla (University College London), jossa suurin osa hosteista opiskeli ainetta nimeltä Pharma Management. Paikalle saapui hauskasti suomalainen 22 vuotta Englannissa asunut juristi kertomaan Brexitistä ja sen mahdollisista seurauksista. Luento oli erittäin mielenkiintoinen ja opettavainen.

Study Visitillähän on nimensä mukaisesti tarkoitus opiskella ja oppia. Opimme todella paljon vierailukohteistamme, itse kaupungista ja myöskin vieraista kulttuureista. Hosteista ei tainnut kukaan olla paikallinen eli tapaamamme ihmiset olivat ympäri maailmaa tulleet opiskelemaan Lontooseen. Huomasimme myös pieniä kulttuurieroja… 😉

Luennon jälkeen lähdimme kohti St. Paulin katedraalia. Osa hosteista asui Saksan luterilaisen kirkon ylläpitämässä asuntolassa, joten kerrallaan kuusi meistä pääsi sisälle katedraaliin ilmaiseksi ilmaiskorteilla. Toiset menivät sillä välin syömään. Sisältä katedraali oli upea, värikkäät kattomaalaukset ja hienot lasimaalaukset ikkunoissa. Ehkä mielenkiintoisin asia St. Paulin katedraalissa oli korkealla kupolissa oleva keskeltä avoin sali, jonne kiivettiin monen monta porrasta. Sanottiin, että salissa kuiskatessa seinää kohti pystyi vastapäätä kuulemaan mitä toisella puolella kuiskattiin. Testattiin kuiskauksen kuuluvuutta, ja toimihan se! Kaiteiden yli avautui katedraali alhaalla. Paikka oli aika mieletön.

Tästä lähdimme kaikki eri suuntiin – osa lähti katsomaan British museumia ja osa shoppailemaan. Muutaman tunnin päästä tapasimme asuntolan alakerrassa etkoilujen merkeissä ja suunnitelmana oli viettää hauska ilta baarissa. Muutaman tunnin, ja muutaman pizzan jälkeen, lähdimme katsastamaan Lontoon yöelämää, jonka voi kyllä sanoa olevan todella erilainen kuin Turun tai Helsingin yöelämä, ainakin sen baarin osalta, jonne me päädyimme. Sisäänpääsymaksu hipoi taivasta ja sisälle pääsi vain erittäin tarkan ja perusteellisen turvatarkastuksen jälkeen.

Vietimme kuitenkin hauskan illan ja siitä johtuen siirsimme seuraavan päivän kävelyretkeä hieman myöhemmäksi. Tapasimme jokapäiväiseen tapaan King’s Crossilla ja siitä jatkoimme metrolla Green Parkiin, josta kävelimme muutamien valokuvausten jälkeen Buckinghamin palatsin edustalle ja siitä Hyde Parkin läpi kohti Harrod’sia, ja tietenkin myös kohti Lontoon muita shoppailumahdollisuuksia taas kerran…

lontoo2

Illalla tapasimme Chinatownissa, jonne olimme viimeisen illan kunniaksi varanneet pöydän, jotta söisimme vähän paremmin ja kivemmin mahtavalla porukallamme. Päätimme vielä lähteä kiertämään muutamia pubeja. Kävelimme ympäri Sohoa etsien auki olevaa pubia, mutta päädyimme (niin kuin torstainakin) kiertämään suljettuja tai sulkemaisillaan olevia pubeja. Onneksi King’s Crossin läheltä löytyi yksi pubi, jossa kävimme vielä istuskelemassa. Pubissa istuessa lähti yhtäkkiä kilttiin pukeutunut mies kävelemään kohti ovea ja alkoi laulaa minulle tuntematonta laulua. Oli uskomatonta istua siinä, kun yhtäkkiä koko pubi lauloi yhteen ääneen laulua. Laulu loppui, kilttiin pukeutunut mies käveli ulos pubista ja kaikki olivat kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sunnuntai, viimeinen päivä, oli kuitenkin hyvin tapahtumarikas. King’s Crossilla taas aamuinen tapaaminen, ja siitä suunta kohti klassisen musiikin konserttia. Matkasimme metrolla ja bussilla 45 minuuttia ja saavuimme liettualaiselle kirkolle. Ulkopuolella oleva henkilökunta hieman ihmetteli miksi olemme täällä ja kyseli mistä päin olemme. Menimme kirkkoon sisälle. Sisällä kuitenkin oli meneillään jumalanpalvelus liettuaksi klassisen musiikin konsertin sijasta! Hämmennyimme ja muutaman minuutin päästä päätimme sitten kuitenkin jatkaa matkaa syömään ehkä matkan parhaaseen ravintolaan. Sen jälkeen olikin aika lähteä hakemaan matkatavaroita ja hyvästellä Lontoo.

lontoo1

Pienen kiireen jälkeen Lontoossa pääsimme lentokentälle ja sitä kautta onnellisesti Suomeen keskiyöllä 12.3. Monen meistä matka jatkui vielä yöllä kohti Turkua. Aina on kiva reissata, mutta kotiin paluu on kuitenkin parasta. Vaikka kohtasimmekin pieniä vastoinkäymisiä ja suunnitelmien muutoksia, matka oli kuitenkin vähintään niin hauska kuin olimme odottaneetkin. Kiitos erittäin paljon matkan järjestäjille, Sinille ja Kenzille sekä ELSA UCL:lle, että saimme tulla vierailulle Lontooseen!

Teksti: Emilia Sakko

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s