Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2017

C&C-messupäälliköiden tervehdys

Vaikka vuosi tuntuu vasta vaihtuneen ja kesä häämöttää jossakin kaukana, ovat yritykset aloittaneet vuosittaisen hakunsa kesätyöpaikkojen täyttämiseen. Siksipä kannattaa tulla käymään ICT-talolla keskiviikkona 25.1.2017 ja tutustua potentiaalisiin työnantajiin paikan päällä. Samalla voi napata mukaan parhaat työnhakuvinkit eri alojen ammattilaisilta!

Messut ovat yksi suurimpia ELSA Turun järjestämiä tapahtumia ja samalla Varsinais-Suomen suurin poikkitieteellinen rekrytointitapahtuma. Meidän ensisijainen tavoitteemme vuoden aikana oli kehittää messujen yritystarjonnan monipuolisuutta jotta mahdollisimman suuri alainen joukko opiskelijoita voisi hyötyä niistä. Halusimme messujen palvelevan sekä yleisesti yliopisto-opiskelijoita että ammattikorkeakoululaisiakin. Tässä olemme mielestämme onnistuneet todella hyvin ja yhteistyötä on tiivistetty myös muiden korkeakoulujen ainejärjestöjen kanssa. Toivottavasti messut jatkavat tätä poikkitieteellisen kasvun kehityssuuntaa vielä tulevaisuudessakin.

ulpujameri

Valmistelut aloitettiin jo viime keväänä ja tahti on tiivistynyt mitä lähemmäs messupäivää olemme tulleet. Messupäälliköiden ja toimikuntalaisten tehokkaalla panoksella messut on saatu kasvamaan suuremmiksi kuin mitä ne ovat vielä koskaan olleet. Olemme kaikki myös oppineet uusia yleishyödyllisiä taitoja kiireisen ja tapahtumarikkaan vuoden aikana. Niille tulee varmasti käyttöä jatkossakin.

Vuoden 2017 teemalla ”Get Connected” halusimme painottaa nimenomaan verkostoitumista ja teknologian kasvavaa merkitystä työnhaussa.  Digitalisaatio on luonut aivan uusia keinoja työnhakuun ja tulevaisuudessa painopiste siirtyy varmasti edelleen automatisoidumpaan suuntaan. Siksi kannattaakin opetella hyödyntämään sosiaalisen median kanavia myös töiden etsinnän saralla. Yritysten tapaamisen lisäksi tarjoamme messuilla opiskelijoille mahdollisuuden LinkedIn -klinikkaan josta saa ajankohtaisimmat neuvot itsensä brändäämiseen ja onnistuneen profiilin luomiseen somessa. Yhtä lailla CV:n merkitys on edelleen suuri joten perinteinen CV-klinikka on myös paikalla hiomassa opiskelijoiden ansioluettelot kuntoon. Asiantuntevan puhujat antavat oman panoksensa teemaan, joten kannattaa tulla kuuntelemaan minkälaisia kokemuksia heillä on.

Vuosi on ollut hyvällä tavalla raskas mutta todella palkitseva. Näin loppuun haluaisimme kiittää ensinnäkin kaikkia messutoimikuntalaisia. Teidän apunne messujen onnistumisen hyväksi on ollut korvaamatonta. Kiitokset myös yhteistyökumppaneille ja osallistuville yrityksille sekä puhujille. Te olette messujen ydin. Ilman teitä tapahtumamme ei olisi mahdollinen.

Tahdommekin toivottaa sinut, hyvä lukija, lämpimästi tervetulleeksi Contact& Career 2017 –messuille!

Messupäälliköt,
Meri Mannermaa ja Ulriikka Tammi

Mainokset

Tervetuloa ELSA-toimikuntaan!

Jos olet ELSA Turun sähköpostilistalla, olet saattanut jo kuulla uudesta ELSA-toimikunnasta. Kyseessä on täysin uusi toimikunta, jonka tarkoitus on palvella yhdistystä ja jäsenistöä mahdollisimman monipuolisesti. Toimikunnassa ei ole rajoja sille, minkä tyyppisiä hommia toimikuntalaiset saavat tehdä. Siksi se sopiikin kaikille: jos olet kiinnostunut sitsien järjestämisestä, sovit toimikuntaan. Jos olet kiinnostunut ELSA Newsiin, jäsenlehteemme, kirjoittamisesta, sovit toimikuntaan. Jos olet sellainen kuin minä, tykkäät tehdä vähän kaikkea etkä välttämättä ole minkään yhden osa-alueen asiantuntija, ELSA-toimikunta on oikea paikka sinulle!

ELSA-toimikunta.jpg

Toimikunnan on tarkoitus kokoontua kerran kuukaudessa ELSAn toimistolla, Proffan Kellarissa, missä vaan, you name it! Tämä toimikunta on nimenomaan jäsenistöä varten. Yksi toimikunnan päätarkoituksista on kaventaa kuilua jäsenen ja hallituslaisen välillä. Kaikkien ei tarvitse sitoutua osa-aikatyön verran aikaa vievään hallituspestiin, porukkaan voi kuulua myös helpommalla tavalla. ELSA-toimikunnassa saat juuri sen verran vastuuta kuin haluat ottaa. Toimikuntaa luotsaa direktori, joka toimii linkkinä hallituksen ja toimikunnan välillä.

Aktiivisesta toimikuntatyöstä voit saada todistuksen yhdistysaktiivisuudesta ja arvokkaan merkinnän ansioluetteloosi. Lisäksi saat vankan pohjan tulevalle yhdistystoiminnalle mihin tahansa järjestöön! Toimikuntatyössä pääset syvemmälle opiskelijajärjestöjen ja ELSAn maailmaan. Bonuksena saat hyvän porukan itsellesi, yhteisiä etkoiluja ja uusia kokemuksia. Tänä keväänä yksi toimikunnan suurimmista tehtävistä on järjestää ja ideoida toimintaa ympäristöoikeusaiheiselle IFP-viikolle. Lyhenne IFP tulee sanoista International Focus Programme, joka on koko ELSA-verkoston laajuinen aihepainotus, joka näkyy tapahtumissamme.

Toimikunnan ensimmäinen kokous pidetään keskiviikkona 18.1. klo 15 ELSA Turun toimistolla. Nähdään siellä ja tehdään toimikunnasta meidän näköisemme!

ELSA-toimikunta2.jpg

Sofia Engblom
Director for Human Resources
smmeng@utu.fi