Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

STEP: ”A small STEP during your studies, but a giant leap for your career.”

11159404_10206957926012882_717532726_o       11157093_10206957921132760_1735525624_o

Istuessaan aurinkoisella kattoterassilla Napolin eloisan vilinän yllä on helppo perustella, miksi työharjoittelua ulkomailla ei kannattaa jättää välistä. Uuteen kulttuuriin sukeltaminen sekä rikastaa omaa elämää eksoottisten makuelämysten, innovatiivisten ajatusmallien ja uusien ystävien muodossa että kiinnostaa työnantajia. Tai sitten harjoitteluun voi lähteä vaikka sen täydellisen pizzan tai espressokupin takia, jokainen motiiveillaan.

Oikeustieteen tutkintoa ei ole perinteisesti pidetty kaikista kansainvälisimpänä – eri maiden oikeusjärjestykset kun eroavat toisistaan. Siksi esimerkiksi työharjoittelupaikan saaminen ulkomailta ei ole oikkariopiskelijalle välttämättä niin yksinkertaista. ELSAn STEP-ohjelma tarjoaa kuitenkin helpon väylän päästä sukeltamaan toisen maan oikeuskulttuuriin. Kaikki harjoittelupaikat liittyvät jotenkin juridiseen työhön, vaikka eroavatkin toisistaan huomaavasti vaatimustasonsa, sisältönsä, kestonsa ja palkkauksen suhteen. STEP-ohjelman tekee ainutlaatuiseksi myös sen sosiaalisuus: kun lähdet työharjoitteluun STEPn kautta, kyseisen maan ELSA-ryhmä ottaa sinut vastaan. Sinulla on siis jo valmiina oikkariporukka, joka huolehtii muun muassa asunnon hankkimisessa ja muissa käytännön järjestelyissä. STEP-harjoittelun kautta et siis ole maailmalla yksin!

Usein minulta kysytään, maksaako STEPiin hakeminen mitään. Vastaus on EI. STEP-paikan hakeminen on kaikille hakijoille ilmaista: varmista siis ensin, että olet jonkun ELSAn paikkalaisryhmän jäsen.

Ja miten sinne ulkomaille sitten pääsee?

STEPiin hakeminen on yksinkertaista ja vaivatonta. Hakuaika on kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä, ja tämän kevään haku loppuu 1.5.2015. Kaikki harjoittelupaikat löytyvät ELSA Internationalin STEP-sivuilta: http://step.elsa.org ja samaisilta sivuilta voit myös hakea itseäsi kiinnostavaa harjoittelupaikkaa. Tällä kierroksella haussa on peräti 117 paikkaa 32 eri maasta! Alla ovat hakuohjeet pähkinänkuoressa:

  1. Varmista, että olet ELSAn jäsen.

STEP-harjoitteluun voi hakea oikeustieteellisessä tiedekunnassa tutkintoa suorittava tai valmistunut ELSAn jäsen. Jäsenmaksun tulee siis olla maksettu ennen hakemista.

  1. Tutustu tarjolla oleviin harjoittelupaikkoihin niiden ilmestyttyä ELSA Internationalin STEP-sivustolla ja valitse 1-3 sinua kiinnostavaa paikkaa.

Kerralla voi hakea korkeintaan kolmeen eri harjoittelupaikkaan, jotka on asetettava etusijajärjestykseen.

  1. Täytä online-hakemus huolellisesti STEP-sivustolta ja STEP-vastaavalta saamiesi ohjeiden mukaan.

Hakeminen tapahtuu online-hakulomakkeella ELSA Internationalin STEP-sivujen kautta. Lomakkeen täyttämiseen tarvittavia ohjeita saat samaiselta sivustolta ja tarvittaessa sähköpostitse ELSA Turun STEP-vastaavalta. STEP-vastaavaan kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä, jos hakulomakkeen täyttämiseen liittyen herää pienintäkään kysyttävää – lomake täytyy täyttää muodollisesti oikein ja sisällöltään oikeellisesti, ja paikallinen STEP-vastaava auttaa sinua tässä mielellään.

  1. Lähetä hakemus ja valmistaudu mahtavaan kokemukseen – STEP up with ELSA!

Tultuasi valituksi tieto paikasta välitetään sinulle mahdollisimman pian, noin puolentoista kuukauden päästä hakuajan umpeutumisesta.

Varauduthan pyydettäessä esittämään opintorekisteriotteesi, työtodistuksesi ja mahdolliset muut relevantit todistukset STEP-vastaavalle. Joshakemuksen sisällössä ilmenee epäselvyyksiä, hakemuksen oikeellisuus tulee voida tarkistaa kyseisten papereiden avulla.

Näin yksinkertaista se on! Jos hakemisessa tulee jotain kysymistä, ota ihmeessä yhteyttä oman paikallisryhmäsi STEP-vastaavaan. Turun STEP-vastaavana kurkkailen toki sähköpostini pizzan syönnin ja espresson juonnin lomassa.

Terkuin,

Emmi

Emmi Simonen
ELSA Turun STEP-vastaava
vpstep(at)elsa-turku.fi

Mainokset

Blogi on irti!

Tervetuloa lukemaan ELSA Turku ry:n uutta blogia. Blogin tarkoitus on avata yhdistyksemme toimintaa entistä enemmän jäsenillemme ja muille kiinnostuneille sekä parantaa toimintamme avoimuutta entisestään. Hallitus, toimihenkilöt ja muut toiminnassamme mukana olevat kirjoittavat tähän blogiin yhdistyksemme toiminnasta, muista ajankohtaisista asioista ja omista tehtävistään. Toivomme voivamme avata välillä omalta kieleltäkin kuulostavaa ELSA-slangia ja tulevaa toimintaamme paremmin yleiseen tietouteen. Jos kuitenkin tuntuu, että jokin asia jäi vielä epäselväksi tai asia kiinnostaisi sinua kovasti lisääkin, kommentoikaa rohkeasti kirjoituksia tai ottakaa yhteyttä hallitukseen. Kerromme mielellämme lisää.

Varsinaisessa tekstissäni haluaisin kuitenkin käydä läpi liian pienelle huomiolle jääneitä ELSAn tarjoamia jäsenetuja. Miten ELSAsta voi hyötyä varsinaisen toiminnan lisäksi? ELSAn jäsenenä voit totta kai osallistua esimerkiksi STEP-työharjoitteluohjelmaamme, Summer Law School -tapahtumiimme tai paikalliseen toimintaamme. ELSA Turun jäsenenä voit myös saada rahallista avustusta osallistuessasi kansainvälisiin ELSA-tapahtumiin. ELSA tarjoaa kuitenkin myös hieman toisenlaisia varsinaisen toiminnan ulkopuolisia etuja jäsenilleen.

Tiesitkö, että ELSAn jäsenenä voit tilata The Economist -lehden alennettuun jäsenhintaan? Tai tiesitkö, että ELSAn jäsenenä voit päästä alennettuun hintaan tai peräti ilmaiseksi ulkomaille suorittamaan LL.M. tutkintoa? ELSAn jäseneduilla onkin paljon tarjottavaa sekä kansainvälistä uraa tai tutkintoa suunnittelevalle oikeustieteilijälle että muuten vain kansainvälisistä asioista kiinnostuneille. Suosittelenkin kaikkia tutustumaan ELSAn mielenkiintoisiin kansainvälisiin jäsenetuihin seuraavan linkin kautta ja löytämään sieltä oman suosikkinsa. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, ne vain pitää osata käyttää!

elsa.org/membership/members-benefits/

 

Lauri Havia

Puheenjohtaja